LKI yhteistyöstä Löfsin kanssa

Valitsimme alihankkijan pintakäsittelyyn – saimme sujuvamman logistiikan ja lisäresursseja

LKI tarvitsi pintakäsittelyfirmaa ja valitsi Löfsin. Yhteistyö toi mukanaan odotettua enemmän hyötyjä, mm. kuormituksen vähenemisen ja lisäresurssit. Joustavuus ja proaktiivisuus ovat kaksi onnistuneen yhteistyön elementeistä.

LKI on Pedersören kunnassa sijaitseva yritys, joka kehittää ja valmistaa koneita automaattiseen materiaalinkäsittelyyn, pääasiassa peltiteollisuudelle. Prosessiin kuuluu myös erilaisten valmistettujen komponenttien pintakäsittely. LKI oli tehnyt yhteistyötä useiden pintakäsittelyfirmojen kanssa, kun he päättivät valita vain yhden pääyhteistyökumppanin, nimittäin Löfsin.

On aivan ratkaisevaa, että toimitusketju on kunnossa. Viivästykset johtavat ylitöihin, töihin viikonloppuisin ja ennen kaikkea henkilöstön väsymiseen. Mutta kun yhteistyö alihankkijan kanssa toimii optimaalisesti, säästyy sekä aikaa että voimavaroja.

 

LKI pyrkii korkeaan laatuun ja haluaa sen heijastuvan myös pintakäsittelyyn.

Ammattitaito ja alan innovaatiot

Minkä vuoksi LKI päätti olla tekemättä pintakäsittelyä itse?

– Pintakäsittely vaatii ammattitaitoa eikä se ole meidän ydinosaamistamme. Emme valinneet Löfsin palvelua päästäksemme tekemästä itse, vaan katsomme asiaa laajemmasta näkökulmasta, sanoo Ronny Myrskog, LKI:n supply chain manager.

 

Andreas Löfqvist ja Ronny Myrskog, LKI:n tuotantopäällikkö ja supply chain manager.

 

Laajemmassa näkökulmassa on kysymys kontakteista, osaamisesta ja valmiuksista. LKI voi luottaa siihen, että Löfsillä on tarvittava ammattitaito ja että he lisäksi pitävät itsensä ajan tasalla pintakäsittelyalan uutuuksista. Löfsin huippuosaamisen vuoksi mahdolliset ongelmat pystytään paikallistamaan ja ratkaisemaan nopeasti.

– Jokin aika sitten meillä oli hankaluuksia maalatun tuotteen pinnan kanssa. Löfsillä oli oikea kontaktiverkosto ongelman selvittämiseen. He huolehtivat tuotteen lähettämisestä laboratorioon, jossa se analysoitiin ja ratkaisu löytyi, kertoo Andreas Löfqvist, LKI:n tuotantopäällikkö.

Yksi ratkaisevista syistä siihen, miksi LKI valitsi Löfsin, olivat käytännön valmiudet. Löfsillä on sellaiset tilat ja työkalut, jotka vaaditaan toivotun laadun toteuttamiseen ja heillä on oman Luodossa sijaitsevan tuotantonsa lisäksi myös henkilökuntaa työskentelemässä maalauslinjalla LKI:n tiloissa. Löfs on selkeästi osoittanut halua kehittyä ja tehdä yhteistyötä.

– Kun on kyse esim. tilausten käsittelystä ja lähetteistä, he ovat kehittäneet ja muuttaneet omaa järjestelmäänsä siten että se soveltuu meille paremmin. He ovat myös huolehtineet useammasta työvaiheesta helpottaakseen meidän työtämme, sanoo Ronny.

Löfs edistää LKI:n materiaalivirtojen optimointia.

Sujuvampi logistiikka ja proaktiivisuus

LKI on päättänyt panostaa materiaalivirtojensa tehostamiseen. Tavaroiden vastaanoton kuormituksen vähentämiseksi pyritään nyt saamaan mahdollisimman asennusvalmiita osia.

LKI tekee yhteistyötä usean alihankkijan kanssa, jotka laserleikkaavat, särmäävät ja hitsaavat komponentit, jotka Löfs jatkojalostaa. Löfs on myös huolehtinut tuotteiden kierteityksestä, merkitsemisestä ja pakkaamisesta, koska se osoittautui tuotantotaloudellisesti tehokkaimmaksi.

– Kun tuotteet saapuvat LKI:lle ne on kaikki merkitty saman järjestelmän mukaisesti vastaanoton helpottamiseksi. Tuotteet voidaan myydä varaosina tai käyttää asennuksessa. Löfs edistää tällä tavalla materiaalivirtojen optimointia. Se säästää todella resursseja, selittää Ronny.

Yhteistyö on säästänyt resursseja myös muilla tavoilla. Osapuolet antavat usein toisilleen parannusehdotuksia, joilla tehostetaan tuotantoa.

– Jos esimerkiksi jokin asia vaikeuttaa pintakäsittelyä, Löfs voi keskustella siitä meidän suunnittelijoidemme kanssa. Tiiviin yhteydenpidon ja proaktiivisuuden kautta pystymme helpottamaan ja nopeuttamaan työtä, sanoo Andreas.

– Tämä on win-win -tilanne, täydentää Ronny.

 


Molempien osapuolien parannusehdotukset tehostavat tuotantoa.

Löfsin näkemys yhteistyöstä

Tommy Löfs toimii Löfs Ab Oy:n, luotolaisen pintakäsittelyfirman toimitusjohtajana. Hän on iloinen siitä, että LKI on tyytyväinen heidän yhteistyöhönsä ja alleviivaa samalla, että Löfs on tietoisesti valinnut asenteen, jolla halutaan tehdä yhteistyötä ja kehittyä.

– Kun aloitetaan yhteistyö, on tärkeää, että määritellään selkeät toimintatavat, jotta kaikki osapuolet tietävät mitä voidaan odottaa. Tiedetään esimerkiksi, millainen laatutaso on ja miltä tavaravirrat näyttävät. Silloin on myös helpompi istua alas ja käydä asioita läpi sekä varmistaa, että ollaan saavutettu yhdessä määritellyt tavoitteet.

Valmistelut ovat tärkeitä, mutta kaikista teknisistä yksityiskohdista huolimatta: Löfsin perusajatusta ei pidä aliarvioida, kun haetaan onnistuneen yhteistyön elementtejä.

– Löfsin arvoihin kuuluu huolehtia aina asiakkaan tarpeista ja toiveista. Ja olemme kyllä vakuuttuneita, että yhteistyö ja joustavuus johtavat korkealaatuiseen lopputulokseen, selittää Tommy.

 


Yhteistyö ja joustavuus johtavat korkeaan laatuun, vakuuttaa tj. Tommy Löfs.

Etsitkö yhteistyökumppania pintakäsittelyyn?

Ota yhteys Tommyyn suoraan tai yhteydenottolomakkeemme kautta.

Tommy Löfs

+358 50 358 8709

tommy.lofs[a]lofs.fi

Ajankohtaista

TIEDOTE: Löfs laajentaa palveluvalikoimaansa sähkösinkitykseen ostamalla Lakeuden Sähkösinkitys Oy:n

Pohjanmaalla toimiva ja asiakkaita kaikkialla Suomessa palveleva teollisuusmaalaamo Löfs on ostanut seinäjokelaisen Lakeuden Sähkösinkitys Oy:n liiketoiminnan 13.9.2023. Kelta- ja sinipassivointimenetelmillä sähkösinkitystä tarjoavan yrityksen ostaminen tuo Löfsille ennen kaikkea uutta osaamista ja mahdollistaa asiakkaiden palvelemisen yhä laajemmalla valikoimalla erilaisia pintakäsittelymenetelmiä. “Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme maailmanluokan pintakäsittelyä hyvällä toimitusvarmuudella ja ympäristöasiat huomioiden. Tuoreen yrityskaupan myötä voimme tarjota…

Uusi laatukoordinaattorimme esittäytyy

Korkea laatumme kumpuaa pitkästä kokemuksesta.

Ja kun työskentelee vuosien varrella useissa tuotannon työtehtävissä, kokemusta ehtii kertyä mittava määrä – kuten uudelle laatukoordinaattorillemme Sofia Matikaiselle.

Lue lisää...